Vepa

-Veikko Lavin elämäntarina-

1. Lapsuus ja nuoruus (1912-1945)

Toivo Veikko Lavi syntyi 23. huhtikuuta 1912 Kotkassa Wilhelm (Ville) ja Ida Lavin kahdeksanlapsisen perheen toiseksi nuorimpana. Etunimi Toivo kuvasteli uskonnollisten vanhempien toiveita siitä, että pojasta tulisi pappi, mutta toive papin urasta haihtui ja nimeksi vakiintuikin sen myötä Veikko, Vepa. Vaikka Veikko-poika ei ryhtynytkään uskonnollista sanomaa julistamaan, niin omaa sanomaansa kuitenkin. Pienestä pitäen hän nimittäin tunsi tarvetta pukea ajatuksensa runomuotoon, kuvata elämää sellaisena kuin hän sen itse ympäristössään näki ja koki. Laulu Nälkälinna kertookin juuri Vepan lapsuusajan elämästä Hovinsaaressa, jossa sijaitsevia vuokrataloja kutsuttiin tuolla nimellä. Vaikka asunto olikin nykyisen mittapuun mukaan varsin vaatimaton, kylmän eteisen lisäksi keittiö ja kamari, niin sen ajan oloissa kamari oli jo ylellisyyttä, työläisperheet kun saivat yleensä tyytyä pelkkään keittiöön.

Kansalaissodan aika v. 1918 syöpyi Vepan mieleen lähtemättömästi. Tuon ajan muistoista syntyi 1980-luvulla LP-kokoelma Punaiset ja valkoiset.

Vepan varhaisesta kiinnostuksesta musiikkiin kertoo paljon se, että hän liittyi 15-vuotiaana suojeluskuntaan päästäkseen sen kuoroon. Hänestä tuli kuoron ensimmäinen basso, koska laulajista oli puutetta, vaikka äänensä puolesta olisikin sopinut toiseksi tenoriksi paremmin. Levylaulajista Vepa ihaili eniten J. Alfred Tanneria. Tannerin kupleteissaan viljelemä rikas suomen kieli vaikutti Vepaan syvästi.

Aikalaistensa tavoin myös Vepa joutui jo nuorena mukaan työelämään. Hän ehti työskennellä mm. Suomen Sokerin Kotkan tehtaalla. Sen ajan tuntoja kuvaa parhaiten hänen laulunsa Balladi tehtaan Marjasta. Myös urheilu kiinnosti. Vepa löysi omaksi lajikseen kuulantyönnön ja hän edustikin Urheiluseuraansa Kotkan Intoa Suomenmestaruuskilpailuissa Raumalla v. 1929 kunniakkaasti, vaikka ei mitalisijoille päässytkään. Kymenlaakson paras kuulantyöntäjä hänestä kuitenkin tuli. Asevelvollisuutensa Vepa suoritti vv. 1930-1931 Viipurin tykistörykmentin urheilujoukkueessa.

Kesän 1932 tuntoja töissä Kotkan satamassa Vepa on tallentanut lauluunsa Lasijauholaivakeikka. Vepan mukaan satamatöistä, uitoista ja hätäaputöistä osaavat tehdä romanttisia lauluja vain ne, jotka eivät itse ole näitä töitä tehneet. Kuitenkin Vepan laulu Satamassa tapahtuu sisältää runsaasti huumoria. Tässäkin kuvastuu tuon ajan henki: kun muut keinot loppuivat, otettiin huumori avuksi.

Tulevaan elämänkumppaniinsa Sylvi Hakuliin Vepa tutustui vuonna 1938. Heidät vihittiin avioliittoon seuraavan vuoden huhtikuussa. Sylvi oli silloin 19- ja Vepa 26-vuotias. Vepa oli niihin aikoihin opiskelemassa Viipurin sahateollisuuskoulussai. Sen ajan tuntoja, avioliiton alkuaikoja kuvaa laulu Kesä ennen sotaa. Seuraavana vuonna syntyikin heidän ainoa lapsensa Maija.

Vepan talvisotareissu katkesi haavoittumiseen, hän nimittäin haavoittui vaikeasti oikeaan käteen Suvannon Keljassa 19. helmikuuta 1940. Talvisodan muistelmiin liittyykin läheisesti laulu Suvannon jäällä.

Vepa valmistui sahateknikoksi Kotkassa, jonne sahakoulu oli siirretty, välirauhan aikaan 1941 ja pääsi Metsäkeskukselle työnjohtajaksi. Kesällä hän kuitenkin sai kutsun ylimääräisiin kertausharjoituksiin ilmatorjuntatykistöön Uttiin ja sieltä myöhemmin siirron Haminaan. Vepan sota päättyi kuitenkin taas lyhyeen; aikoinaan kolmiloikassa vammautunut jalka vaivasi pahasti ja niinpä hän pääsi kotirintamalle Metsäkeskuksen töihin, siellä kun oli pulaa miehistä. Myöhemmin jatkosodan aikana Kotkan pommituksissa Vepan koti tuhoutui.

Sodan loppuvaiheista Hennalan motissa Lahdessa Vepa on kirjoittanut myöhemmin ensimmäisen romaaninsa Sankaripinnari (Tammi, 1985). Sodan loppuessa Vepa oli Kokemäellä tutkintovankeudessa, sieltä hän kuitenkin heti rauhan tultua vapautui.

2. Laulajasta kanafarmariksi (1945-1968)

Sodan jälkeen Vepa ja Sypä aloittivat rauhan ajan työnsä Pyhtäällä, josta Sypä oli hankkinut torpan. Tästä alkoi vuosia kestänyt vaellus työ- ja asuinpaikasta toiseen. Koskaan elämässään Vepa perheineen ei enää kuitenkaan kotikaupunkiinsa Kotkaan palannut. Aluksi Vepa työskenteli vuoden verran lautatarhan hoitajana Viialassa, sitten lyhyen aikaa Joensuussa Rauma-Repola Oy:n sahalla ja Torniossa Pohjolan Puu ja Rakennus Oy:llä. Kaikilla paikkakunnilla Vepa vapaa-aikoinaan osallistui innokkaasti paikallisten työväenteatterien toimintaan. Vuosi vierähti Torniossa, josta matka jatkui Kemiin Lapin Puunjalostus Oy:n toimituspäälliköksi. Lapin-vuosia kuvaavat laulut Lapsuuskoti Kuusamossa ja Jänkä-Aapon joulu.

Runsaat kaksi vuotta Vepa perheineen jaksoi viihtyä Lapissa. Sieltä tuli muutto Järvenpäähän 1948 ja sieltä edelleen Mankalaan. Tällöin Vepa lähti ensi kertaa koelaulutilaisuuteen Fazerille. Varsinkaan siellä liian persoonallinen ja lauluntekijänä lahjakas Vepa ei päässyt läpi, sillä Fazer-yhtiön voimakaksikko Kärki-Helismaa tunsi tarvetta itse huolehtia Suomen sen ajan musiikkimaun kehityksestä. "Hyvät sanat, huono sävel," kommentoi Kärki, johon Helismaa vastaavasti totesi:"Hyvä sävel mutta huonot sanat."

Vepa oli kuitenkin päättänyt sillä reissulla hintaan mihin hyvänsä hankkia levytyssopimuksen ja otti yhteyttä Westerlundille. Hän sai aikaan yhtiön johtaja Herman Sjöblomin kanssa sopimuksen neljän laulun levyttämisestä. Niinpä kotona Mankalassa olikin Vepan palatessa riemu ylimmillään, olihan Vepalla sopimus ja rahaa taskussaan. Ensimmäisen levynsä Tavallinen rellu / Mies Mekkonen Vepa levytti vuonna 1950. Levy ilmestyi heti seuraavan vuoden puolella. Samassa tilaisuudessa äänitettiin myös kappaleet Kymin jenkka ja Ukkomiesten polkka.Ensimmäisten levyjen säestyksestä huolehti Viljo Ylönen yhtyeineen.

Laulusta Tavallinen rellu muidostuikin Vepan tavaramerkki, hän rupesi esiintymään keikoilla taiteilijanimellä Rellu. Vielä tuossa vaiheessa Vepa ei kuitenkaan uskaltanut heittäytyä vapaaksi taiteilijaksi levytysten ja keikkojen varaan. Hän toimi myyntiedustajana Kouvolasta käsin myyden ensin Heves-sukkia ja myöhemmin kankaita Erkki Helki Oy:ssä. Kuitenkin vasta Vepan kolmas levy Kotkan Kerttu vahvisti hänen paikkansa 50-luvun alun keikkasuosikkien joukossa. Levyä myytiin peräti 26000 kappaletta ja se komeili Rytmi-lehden Mitä Suomi soittaa-tilaston kärjessä alkuvuodesta 1952. Myöhemmin Kotkan Kerttu-levyä on myyty vielä ainakin 10000 kappaletta lisääkin. Kultalevyä Vepa ei koskaan ole saanut eikä koskaan sellaisesta välittänyt. Omien sanojensa mukaan Vepa halusi tehdä musiikkia älykkäille ihmisille. Kultalevyn saaminen oli hänestä massan joukkoon joutumista. Vepan viimeinen levytys Westerlundille oli Laulajan testamentti (1953). Pian tämän jälkeen yhtiö lopetti toimintansa. Sen jälkeen hän teki muutaman levyn Ris-Ko Oy:n Leijona-levymerkille.

Vuodet 1951-1954 kuluivatkin kiertueilla. Tämän ajan Vepa oli jo päätoimisena laulajana. Säestäjänä toimi aluksi hanuristi Veikko Ahvenaisen yhtye sekä myöhemmin Reijo Laitinen yhtyeineen. Laitisen yhtyeen hajottua Vepa kokosi oman yhtyeensä Löysäranteet. Kiertueilla Vepa esitti parodioita ja imitoi, monipuolinen lahjakkuus kun oli. Kiertueet suuntautuivat pitkälle Pohjois-Suomeen Lapin läänin Kemijärveä myöten. Ahkera keikkailu oli myös kuluttavaa. Vuonna -54 Vepa joutuikin äänen menetyksen takia perumaan tulevat keikkansa. Mieleen iski epävarmuus, mitä tämän jälkeen?

Vielä Vepa kuitenkin yritti pysytellä työelämässä mukana. Seuraava vuosi vierähti Viiala-yhtiön sosiaalipäällikkönä. Vuosina 1955-56 Vepa levytti vielä Levytukku Oy:n Triola-merkille muutamia levyjä, minkä jälkeen äänilevylaulaja Veikko Lavin ääni taukosi kahdeksitoista vuodeksi.

Vuonna 1955 Vepa muutti Kymin kunnan Jäppilän kylään ja toteutti yhden pitkäaikaisista haaveistaan. Hän nimittäin perusti kanalan. Yksityisyrittäjän arki tuli kuitenkin eteen ja pian Vepa olikin pahassa verokierteessä. Hän joutui yhtä aikaa hoitamaan kanalaa ja kulkemaan kunnan hätäaputöissä, lähinnä Kymijoen uitoissa. Tässä vaiheessa syntyivät muiden muassa laulut Turvelinko sekä Varis ja valtion varatyömies. Tältä ajalta ovat peräisin myös kansanlauluun perustuva Väärä vitonen sekä Annetaan vahingon kiertää. Vaikka työtä oli paljon, Vepa ehti kirjoittaa tuona aikana paljon sellaista materiaalia mistä oli hyötyä hänen myöhemmällä urallaan lauluntekijänä.

3. Uusi tuleminen (1968-1996)

Mutta vuonna 1968 alkoi tapahtua. Kävi nimittäin niin, että Yleisradion silloinen musiikkiosaston päällikkö Pekka Gronow löysi Vepan edellisellä vuosikymmenellä äänitetyt levyt Yleisradion kellarista, jonne ne oli kätketty siksi että kukaan ei erehtyisi niitä soittamaan. Nyt elettiin kuitenkin uutta aikaa ja vaikutti siltä, että myös Veikko Laville ja hänen musiikilleen olisi kysyntää. Yleisradiossakin elettiin silloin jo uuden suvaitsevaisuuden aikaa. Äänilevyjä ei enää luokiteltu kuten ennen ja aikaisemmin halveksittu kevyt musiikkikin alkoi olla soittokelpoista, sen arvo alettiin vähitellen huomata.

Niinpä Pekka Gronow otti Yhteyttä Vepaan ja meni tätä tapaamaan Jäppilään. Tapaaminen oli Gronowille myönteinen yllätys, Vepalla oli kymmeniä uusia lauluja valmiina, uusi tuleminen tulisi siis olemaan tosiasia. Nyt heräsi jo Toivo Kärkikin. Fazerilla nimittäin tarvittiin nyt uusia lauluntekijöitä. Niinpä jo kuukauden kuluttua 5.12.1968 Vepa lauloi Fazerille kaksi uutta lauluaan Kaljahanat aukes ja Pienen pieni kirje. Seuraavan vuoden puolella ilmestyikin hänen ensimmäinen pitkäsoittolevynsä Veikko Lavi 1.

Vuonna 1972, Vepan täyttäessä 60, hän oli jo muuttanut Haminaan omaan taloon tyttärensä Maijan perheen kanssa. Kanafarmarin työ oli taaksejäänyttä elämää. Seuraavina vuosina Vepa teki Fazerille vielä neljä kokoelmaa. Vuonna 1979 hän vaihtoi levy-yhtiötä Fazerilta Discophonille. Ensimmäinen Discophon-kokoelma Ruusuja ja risuja ilmestyi vuonna 1980.

1980-luku olikin Vepalle työntäyteistä aikaa, uusia lauluja syntyi koko ajan. Ikävuosien karttumista ei äänessä huomannut, joten hän myös levytti sangen ahkerasti sekä kävi silloin tällöin myös esiintymässä eri puolilla Suomea. Discophonin lopettaessa vuonna 1988 Vepa oli ehtinyt tehdä yhtiölle viisi Lp-kokoelmaa, kolme omissa nimissään ja kaksi sota-ajan kokoelmaa Ystävät ja viholliset sekä Syylliset ja syyttömät yhdessä muiden solistien kanssa. Vaikka nämä sota-ajan musiikilliset dokumentit ovat huolella tehtyjä, niiden huono menekki ei tyydyttänyt Vepaa. Suomi oli unohtamassa osan menneisyydestään, sota-aika ei enää puhutellut eikä sitä haluttu muistella.

Vuonna 1988 Vepa levytti vielä EMI-levymerkille albumin Elämäni kronikka. Vuosina 1986 -1991 ilmestyi jo mainitun Sankaripinnarin lisäksi vielä kolme Veikko Lavin kirjoittamaa kirjaa, niistä viimeinen Sataman valot ja varjot vuonna 1991. 1990-luvulla ilmestyi vielä Audiovoxin toimesta kaksi CD-albumia, Tunnen kuuluvani tähän maahan (1992) ja Päivä kerrallaan (1994).

Veikko Lavi kuoli 22.toukokuuta 1996 sydänkohtaukseen Kotkassa. Hän oli 84-vuotias.

Veikko Lavi - viimeinen kupletööri

Veikko Tiitto