Jussi Roponen

(Juhani Akseli Roponen, s. 19.6.1947, Lehtimäki - k. 5.7.2023, Soini)

Diskografia 1976 - 2022

Veikko Tiitto

Veikon sivu

Satumaa - Iskelmän historia

Juhani Akseli ”Jussi” Roponen (19. kesäkuuta 1947 Lehtimäki – 5. heinäkuuta 2023 Soini) voitti Kalevi Hautamäen yhtyeen kanssa Suomen humppamestaruuden vuonna 1984 Lappeenrannassa, sekä Seniorilaulun SM 1997.

Jussi Roponen oli tanssilavojen konkari. Hän kiersi keikkalavoja vuodesta 1974 lähtien. Kysyttäessä Jussilta, mikä sai hänet aikoinaan ryhtymään laulajaksi, oli vastaus ”Luojan antama lahja.”

Jussi Roponen kuului niihin artisteihin joita ei nähty Syksyn sävelessä, saati sitten että olisi ollut pyrkimässä euroviisuihin, eikä hänen laulujaan kuultu hittilistoilla. Tämä sitkeä puurtaja tuli tunnetuksi tanssilavojen suosikkina.

Jussi ei tehnyt alkoholista tai mistään päihteistä itselleen ongelmaa, eikä hänen tarvinnut uraansa pönkittääkseen myydä itsestään sensaatiojuttuja lehtiin.Jussi eli kuten monet muut miehet - perusti perheen ja kulki töissä elättääkseen itsensä, vaimonsa ja lapsensa. Hänen leipäpuunaan ei kuitenkaan ollut säännöllinen päivätyö, vaan yksinäinen ja puuduttava, keikkamiehen epäsäännöllinen rytmi. Sitä - suurta kutsumustaan - hän jaksoi lähes puoli vuosisataa tehdä ja toteuttaa.Tämän, todellisen työn sankarin poismenoa eivät kuitenkaan iltapäivälehtien lööpit hehkuttaneet. Se ei kuitenkaan vähennä Jussi Roposen elämäntyön arvoa eräänä merkittävimmistä artisteistamme.

Jussi Roponen oli suomen kansan syvien rivien tunteiden tulkki. Hänellä oli karismaa ja hänen koruton ja konstailemattoman miehekäs tyylinsä tehosi niin mies- kuin myös naispuolisiin kuulijoihin.

Roposen ohjelmisto koostui pääasiassa perinteisestä tanssi- ja viihdemusiikista, mutta lisäksi hän on levyttänyt myös gospel-musiikkia sekä joululauluja. Jussi levytti kaikkiaan neljän albumin verran mestaripelimanni Tapani Peltoniemen tuotantoa (2004-17). Tärkeä yhteistyökumppani oli myös Kaisa-vaimo jolta hän sai laulettavakseen useita koskettavia tekstejä.

Yli neljä vuosikymmentä kestäneen uransa aikana Roponen ehti julkaista varsin mittavan tuotannon, yli 200 levytettyä laulua.Roponen julkaisi ensimmäisen nimikkoalbuminsa vuonna 1981.Viimeiseksi jäänyt pitkäsoittolevy Keikkamiehen tilitys ilmestyi 41 vuotta myöhemmin vuonna 2022. Levy on läpileikkaus Jussin urasta sisältäen muutaman vanhan raidan ohella myös uutta ohjelmistoa.

Näin Jussi Roponen muisteli pitkää uraansa:

-Vaikka polkuni on välillä ollut mutkikas, kuten laulussa sanotaan, olen kiitollinen jokaisesta päivästä. Ja kiitollinen olen laulunlahjasta, jonka yläkerran isäntä on minulle antanut. Se on vienyt minua ympäri Suomenmaan ja tuonut elämääni paljon upeita ihmisiä, joista edelleenkin saan voimaa tehdä tätä työtä.

Veikko Tiitto 22.8. -23

single

S

n:o

A-puoli / B-puoli julkaisu-

tunnus

julkaisu-

vuosi

huomioitavaa
1 Pojalleni / Luottamus GDS 310 1982  
2 Luutnantin sydän / Kemin Kaisu JRMS 0861 1986  
3 Hiljaa yössä / Mustasukkaisuutta JRMS 0862 1986  
4 Hyvää yötä ystäväin / Romanialainen kitara AS 01* 1989  
5 Syvä haava, Ruhtinaan viulu TSCD 029 2000  
6 Maalaistalon poika, Vanhanpojan valssi - 2012 Roponen, Jussi (laulu). Roponen, Esa (laulu /02, taustalaulu /01). (Jussi ja Esa Roponen). Nimeämätön (yhtye).
7 Raili ystäväni JRCD-032018 2016  
8 Mua tuuli kuljettaa AVCD20191 2019  

takaisin alkuun

 

LP

nimeke julkaisu-

tunnus

julkaisu-

vuosi

huomioitavaa
Pojalleni ML 176* 1982  

takaisin alkuun

 

C-kasetti

C

n:o

nimeke julkaisu-

tunnus

julkaisu-

vuosi

huomioitavaa
1 Jussi Roponen JS 01* 1981  
2 Pojalleni MK 176 1982  
3 Tanssihetki sinulle   1984  
4 Kuule sydän TEMC-117 1987 Jussi Roponen & Jorma Laurilan yhtye
5 Elämäni valtatie JR 005* 1992 Jussi Roponen & Jouni Ullakon yhtye
6 Yksin en kulje JR 006 1996  
7 Sua kohti Herrani JR 007 1998  

takaisin alkuun

 

CD

CD

n:o

nimeke julkaisu-

tunnus

julkaisu-

vuosi

huomioitavaa
1 Elämäni valtatie JRCD 005* 1992 Jussi Roponen & Jouni Ullakon yhtye
3 Parhaat TATSIACD 105* 2001 levytyksiä 1982-2001
4 Yön sylissä - Tapani Peltoniemen uusinta musiikkia Kaustiselta TPCD 06 2004  
5 Yksin en kulje - Jussi Roponen laulaa hengellisiä lauluja JR006* 2005 1996
6 Lakeuden kutsu JURO 2007 2007  
7 Menneet vuodet   2010  
8 Jäljet vuosien - Kaustiselta Tapani Peltoniemen uutta musiikkia KJC7* 2012 CDr
9 Oma maailmamme JRCD012013* 2013  
10 Jussi Roponen / Pojalleni * 2013 1981/1982 + Kohti aamua valkenevaa ja Haaveen huumaa 1992
11 Tanssihetki sinulle / Kuule sydän * 2013 1984/1987
12 Tunteella - Tapani Peltoniemen uusinta musiikkia KJC 9 2014  
13 Joutsenten muutto JRCD022016 2016  
14 Kätketyt tunteet - Tapani Peltoniemen musiikkia 2017 KJC 10* 2017  
15 Naistenhaku JRCD012018* 2018  
16 Kirje isältä JRCD022018 2019  
17 Muistojen joulut JRCD012019* 2019  
18 Naapurin Kaisa   2020  
19 Kaunis maa   2022  
20 Keikkamiehen tilitys JRCD-2022* 2022 levytyksiä 1982-2022

takaisin alkuun

 

Jussi Roponen mukana äänitteellä

n:o

nimeke

julkaisu-

tunnus

julkaisu-

vuosi

huomioitavaa

1 Lähetyssaarnaaja Heikki Saari 1879-1958 satavuotismuistokasetti Botniasound n. 1976 Roponen, Jussi (laulu/A03 - Maan päällä paikka yksi on, A04 - Olen kuullut on kaupunki tuolla, ), säestys Lassi Anttila, urut
2 Soinin seurakunnan lähetyskasetti SS2 n. 1980 Roponen, Jussi (laulu /A03 - Käy uhritiellä Poika Jumalainen), säestys Lassi Anttila, urut
3 Yks' sydän sielu meihin luo Ja hengen yhteyttä suo ja rauhan vyöllä vyötä ZRK 1002 1981 Beraka (lauluyhtye /A01-A07). Roponen, Jussi (laulu /B01 - Armoa Herra suo, B02 - Golgatan risti). Åkerman, Unto (laulu /B03-B04). Aabraham (lauluyhtye /B05-B07). Jääskä, Esko (johtaja, orkesteri)

takaisin alkuun

© Veikko Tiitto 2023